Olen Evelina Lorek, liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjä, ammattikoreografi ja liikunnanohjaaja (AMK). Tervetuloa kotisivuilleni, josta löydät taitoluisteluun liittyvät palveluni.

Urheilu ja taiteellinen luovuus on yhdistelmä, jota rakastan ja hengitän. Taitoluistelu hurmasi minut jo lapsena vauhdilla ja luovuudella. Kilpailin urallani SM-junioreihin asti. Kilpaurani jälkeen palo esiintymiseen oli niin valtava, että hain Disney On Ice- jääshow’hun. Pääroolin, matkustelun ja huikeiden seikkailujen jälkeen kouluttauduin Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaajaksi. Opiskeluiden ohella aloitin taitoluistelukoreografin työt vuonna 2007.

Koreografina olen toteuttanut unelmiani mm. Nelosen Dancing On Ice TV-ohjelmassa sekä Helsingin taitoluistelun MM-kisojen 2017 avajaisten luovassa suunnittelutiimissä. Dancing On Ice produktio oli unelmieni täyttymys! Myös MM-kisojen avajaistiimissä työskentely oli vastuullinen ja opettavainen kokemus, josta sain paljon arvokasta oppia.

Nautin työstäni niin paljon, että tiedän haluavani tehdä tätä niin kauan kuin vaan saan luistimet jalkaani ;)

Koreografina haluan kannustaa luistelijoita heittäytymiseen, oman tyylin löytämiseen, ja ennenkaikkea luistelusta ja esiintymisestä nauttimiseen!

Positiivisuus, elämänilo ja raikuva nauru näkyvät ja kuuluvat päivittäisessä työssäni! :)