
ESIINTYMISEN TEHOPÄIVÄ ke 3.1.2024 Helsingissä!
Maria on helsinkiläinen näyttelijä ja laulaja. Hän on valmistunut näyttelijätyön maisteriksi Judi Denchin perustamasta Mountview Academy of Theatre Artsista, Lontoosta.Maria on työskennellyt Lontoossa Waterloo East Theatressa ja WestEndVoices Companyssa sekä Suomessa mm. Kotkan Kaupunginteatterissa, Kajaanin Kaupunginteatterissa, Porin Teatterissa, Kuopion Uudessa Kesäteatterissa ja Kansallisoopperassa. Marian yksi merkittävimmistä töistä on ollut Laila Kinnusen päärooli Laila- musiikkinäytelmässä sekä Hermia Shakespearen Kesäyön Unessa. Lisäksi hän on näytellyt TV/Elokuva tuotannoissa mm. Syke, Hotel Swan, Modernit Miehet, Ei Haukku Haavaa Tee, Roba ja Renny Harlinin ohjaamassa Luokkakokous3- Elokuvassa.
Eve on aikoinaan luistellut Disney On Ice- jääshowssa pääroolissa (Cruella DeVil) ja matkustanut ympäri maailmaa. Pääroolin, matkustelun ja huikeiden seikkailujen jälkeen Eve kouluttautui Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaajaksi. Opiskeluiden ohella Eve aloitti taitoluistelukoreografin työt jo vuonna 2007. Koreografina Eve on toteuttanut unelmiaan ohjelmakoreografioiden lisäksi mm. Nelosen Dancing On Ice TV-ohjelmassa sekä Helsingin taitoluistelun MM-kisojen 2017 avajaisten luovassa suunnittelutiimissä.
Tehopäivän aikana Eve jakaa tietotaitoaan ilmaisusta ja läsnäolon harjoittamisesta.
*Valmentajien määrä voi täydentyä lopullisen osallistujamäärän ollessa tiedossa.
- Luistelijan nimi
- Kilpasarja
- Syntymävuosi
- Seura
- Sähköpostiosoite laskutusta varten
4.12.-27.12.2023 välisenä aikana tehopäivän voi perua ilman lääkärintodistusta, mutta järjestelykulu 45€ peritään.
28.12.2023-2.1.2024 välisenä aikana tehopäivän voi perua lääkärintodistusta vastaan, mutta järjestelykulu 45€ peritään. Peruutus muusta syystä: leirimaksusta peritään 50%
3.1.2023 tehopäivänä ei oikeutta maksun palautukseen eikä maksun kompensaatioon oli syy mikä tahansa.
*Mikäli luistelija saa tilalleen toisen osallistujan tai järjestäjällä on varasijalla osallistuja, joka pääsee peruutuksen tehneen tilalle, niin järjestelykuluja ei peritä.
LASKUTUS: Lasku lähetetään osallistujille sähköpostilla joulukuun aikana ennen tehopäivän alkua. Kysy tarvittaessa maksuaikaa.