
ESIINTYMISEN TEHOPÄIVÄ helatorstaina 18.5.2023!
TEHOPÄIVÄN SISÄLTÖ:
Tehopäivä keskittyy esiintymistaidon ja itseilmaisun vahvistamiseen turvallisessa, kannustavassa ja rohkaisevassa ympäristössä. Tehopäivässä harjoitellaan monipuolisten, kehittävien ja hauskojen harjoitteiden kautta. Jokainen luistelija saa rauhassa kokeilla, etsiä ja fiilistellä omaa ”esiintyjäminää”. Tehopäivän aikana harjoitellaan mm. tunteiden ja musiikin tulkintaa, tilan käyttöä, erilaisia liikeratoja sekä vahvistetaan omaa sisäistä tunnetta kehonilmaisuun yhdistettynä musiikkiin. Tehopäivässä harjoitellaan sekä jäällä että peilisalissa.
Jokaisella ryhmällä on 2h jäätä, 2h tanssia sekä yhteinen 1h luento teemana ”Vahvan esiintyjän mielen työkalut”.
Tehopäivä ajoittuu n. klo 8.45-15.15 välille. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan osallistujille, kun lopullinen osallistujamäärä on tiedossa ja ryhmäjako tehty. Huom! Paikkoja on rajoitetusti ja ilmoittautumiset otetaan vastaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
KENELLE?
Tehopäivä on suunnattu: tintit, minit, silmut, tähtisarjat, taitajat, debytantit sekä kansalliset että SM-tason noviisit/juniorit kilpasarjoissa luisteleville.
TEHOPÄIVÄN VALMENTAJAT:
SAANA AKIOLA – TTK-tähtiopettaja, tanssinopettaja, tanssija, koreografi – TANSSI
KIIRA KORPI – taitoluisteluvalmentaja, koreografi, positiivisen psykologian kandidaatti – JÄÄ + LUENTO
EVELINA LOREK – ammattikoreografi, liikunta- ja hyvinvointivalmentaja, positiivisen psykologian valmennuksen opiskelija – JÄÄ
MISSÄ?
Myllypuron jäähalli & peilisali, Ratasmyllynkuja 00900 Helsinki
TEHOPÄIVÄN HINTA:
245€
Sitovat ilmoittautumiset meilitse niin kauan kuin paikkoja riittää, mutta viimeistään to 6.4. mennessä: evelina.lorek@gmail.com
- Luistelijan nimi
- Kilpasarja
- Syntymävuosi
- Seura
- Sähköpostiosoite laskutusta varten
Mikäli herää kysyttävää, niin olethan minuun rohkeasti yhteydessä, kiitos.
Lisätiedot ja kyselyt meilitse tai puhelimitse 044 50 55 888
Tehopäivän viralliset yhteistyökumppanit ovat kotimaiset perheyritykset Foodin & Skate Shop. Jokainen osallistuja saa yhteistyökumppaneiden laadukkaita tuotteita.
PERUUTUSEHDOT:
7.4.-29.4.2023 välisenä aikana leirin voi perua ilman lääkärintodistusta, mutta järjestelykulu 35€ peritään.
30.4.-10.5.2023 välisenä aikana leirin voi perua lääkärintodistusta vastaan, mutta järjestelykulu 45€ peritään. Peruutus muusta syystä: leirimaksusta peritään 50%
11.5.2023 lähtien ei oikeutta maksun palautukseen eikä maksun kompensaatioon oli syy mikä tahansa.
Laskutus: Lasku lähetetään osallistujille sähköpostilla kevään aikana ennen tehopäivän alkua.
Muuta:
**Osallistujia ei ole vakuutettu järjestäjän toimesta. Huoltajien tulee huolehtia vakuutuksista.
**Tehopäivän aikana otetaan valokuvia- ja videoita, joita julkaisen some-kanavillani IG: @choreobyevelina & @evelinalorek FB: Koreografi Evelina Lorek (kuvausluvan kysyn vielä erikseen kaikilta osallistujilta).
**Omat eväät mukaan. Foodinilta tulee terveellinen herkkukassi, joka sisältää välipalatuotteita.
Tervetuloa innostavalle, luovalle ja inspiroivalle esiintymisen tehopäivälle! :)
